Olimme viime viikonloppuna pelaamassa ykkösdivarin nousukarsintoja Tampereella varsin voitokkaasti, sillä kautemme ja oma sählynpeluuni päättyi sarjanousuun. Tämä ei kuitenkaan ole aiheeni, vaan haluaisin kertoa pienen tarinan ihmisyydestä sählykaukalossa.
Koko talven olemme saaneet lukea jääkiekon ongelmista, koodista ja harmaasta alueesta. Vuosikymmeniä pelanneena en viitsi kaksinaismoralisoida siitä, etteikö pikku koiruuksia tapahtuisi puolin ja toisin ja periaatteeni on aina ollut, että pelaajana en märise ja valmentajanakin märisen vain sen verran, mitä uskon joukkueen tarvitsevan. Koskaan en kuitenkaan ole tahallaan ketään vahingoittanut eikä kukaan minua valmentaneista ole koskaan minua pyytänyt sitä tekemään.
Näin ilmeisesti kuitenkin tapahtuu muualla. Ensimmäisen suoran tunnustuksen (ja anteeksipyynnön pelaajalta) kuulin jo vuosia sitten, kun paikallisvastustajamme valmentaja oli pyytänyt ajelemaan sekä joukkueen kapteenin että johtavan pelaajan. Toisen tunnustuksen kuulin viime viikonloppuna, kun pelin ollessa jo selvä, vastustaja otti aikalisän ja pyysi jälleen ajelemaan joukkueemme kapteenin. Hitti ja karma osui kohdalleen, kukaan ei loukkaantunut ja teimme (jälleen yhden) ylivoimamaalin, mutta mua kovasti mietityttää tällainen käytös seuraavista syistä:
– Vastustajan joukkue oli hyvin nuori. Valmentajan velvollisuus on kasvattaa heistä kunnon pelaajia eikä kiukuttelevia, hermoja menettäviä paskiaisia, jotka eivät kunnioita vastustajaa.
– Peli oli jo selvä eikä pelattu MM-finaalissa. Pitää muistaa, että kyseessä on leikki, mutta vammojen kanssa täytyy elää koko loppuelämä.
– En hirveästi syyllistä kyseistä pelaajaa, koska junnarina on vaikea sanoa valmentajalle vastaan, mutta sählyyn (niin kuin jääkiekkoonkaan) ei mielestäni kuulu käskyttäminen. Tällaisia toimijoita lajimme ei kaipaa. Käskisitkö sinä vahingoittamaan? Tottelisitko sinä käskyä?
Ymmärrän kyllä, että nuoren, itsensä tosissaan ottavan joukkueen on vaikea kestää, että höynäjoukkue vie tikkarin, mutta elämä on just oppimista varten. Toivottavasti tästä nyt sitten otetaan sitä oppia.
Kumarrus ja kiitos salibandylle, annoit minulle paljon 🙂
Andersonin päiväkirja 
Täytyy sanoa että olet kyllä pahasti harhapolulla, aikalisä otettiin kun teidän pelaaja osui meidän pelaajaa mailalla päähän ja siitä tytöt tulistuivat, ainoa tarkoitus oli rauhoittaa pelaajia. Minä enkä valmennus parini, emme ole, emmekä tule koskaan käskyttämään pelaajia tuollaiseen touhuun, emme, vaikka kapteeninne kaatuili joka kerta kulmissa ja sukelteli laitojen yli, sekin kuuluu peliin, että joku sitäkin harrastaa.
On todella valitettavaa, että sinä kirjoitat tänne tuollaisia syytöksiä, mille ei todellakaan löydy perusteita.Sille että joku pelaaja kuumenee ja tulee tilanteeseen väärin, en minä voi mitään, mutta sitä en toivo enkä todellakaan halua, että joku pelaaja sen takia loukkasi itsensä. Aurinkoista kevättä ja onnittelut nousun johdosta. Esko Mäkelä FBC Turku
By: Esko Mäkelä on 11.3.2013
at 12:14
Ilmeisesti? tarkoittamasi joukkueen pelaajana yhdyn näkemykseesi niin pelaajien kunnioittamisesta,valmentajien vastuusta, kuin junioreiden opettamisesta kunnon pelaajiksikin. Näin 35-vuotiaana pelaajana en tuommoisista peliin liittyvistä väännöistä enää niin välitä, en elä niin tunteella, vaan enemmän järjellä ja yritän luottaa tuomareiden arvioon (vaikken välillä samaa mieltä niin olisikaan). Joukkueen vanhuskiintiöpelaajana rauhoittelin minäkin nuoria pelaajiamme. Missään vaiheessa ei valmennus antanut ohjeita ajella ketään, ja Esko laittoikin tuohon aikalisän tarkoituksen.
Oma poikani on saman ikäinen kuin joukkueemme nuorin pelaaja, jos valmennuksesta ajamis-käskytyksiä kuulisin, niin minun peli loppuisi tasan siihen.
Parempi joukkue voitti pelin, niin yksinkertaista se on 🙂
Onnittelut noususta vielä!
Maarit Nissilä
By: Maarit Nissilä on 11.3.2013
at 13:02
Kiitos omilla nimillänne kirjoitetuista vastineista Esko ja Maarit. Olen pahoillani, jos väärinkäsityksiä on tullut, mutta tämä oli tosiaankin viesti minkä saimme. Kaikkea hyvää jatkoon!
By: hekanaho on 11.3.2013
at 15:58
Tärkeä aihe, etenkin kun ikäviä uutisia kuuluu liian usein sieltä ja täältä. Ei missään nimessä hyväksyttävää toimintaa, kun salibandyssa suojia ei ole minkäänlaisia ja selkäänajot ovat erittäin tuomittavia ja vaarallisia.
Kannattaa kuitenkin myös miettiä valmentajana onko omassa joukkueessa henkilöitä, jotka eivät ole täysin sisäistäneet tuota ajatustasi ”Pitää muistaa, että kyseessä on leikki, mutta vammojen kanssa täytyy elää koko loppuelämä.”. Ja miksi esim. sitä mainitsemaasi nauhallista pelaajaa siellä niin monesti myös vähän kopsitaan..
Emme ole täysin puhtaita kukaan, mutta puhuminen aiheesta laittanee pelaajat miettimään asiaa.
By: Salli on 12.3.2013
at 11:51